Hugo L. Mäkisen arkiston järjestäminen aloitettu

Hugo L. Mäkisen 95-vuotissyntymäpäiväjutussa kesällä 2003 Olavi Hurri nimitti Mäkistä osuvasti elämän löytöretkeilijäksi. Pitkään toimittajana ja päätoimittajana työskennellyt Mäkinen jäi eläkkeelle vuonna 1972 toimittuaan vuodesta 1943 OTK:n sihteerinä. OTK:n vuosinaan hän muun ohella kirjoitti useita osuusliikkeiden historiikkeja. Työnteko ei ole kuitenkaan loppunut, edelleen Mäkisellä on vireillä ja työn alla kirjoitushankkeita.

On ollut ilo tutustua Hugo L. Mäkiseen enemmän viime syksystä lähtien, jolloin aloin hänen kotonaan järjestää arkistoa. Toki Hugo L. oli tullut tutuksi vuosien mittaan Työväen Arkiston vireänä asiakkaana, mutta yhdessä työskentely on tuonut esiin todella miellyttävän ja mielenkiintoisen henkilön.

Arkistoaineistoa on paljon, joukossa on myös erilaisia kokoelmia ja keräelmiä monista aiheista. Valokuvia on runsaasti. Osa aineistosta siirtyy Mäkisen toivomuksesta mm. Siirtolaisuusinstituuttiin.


Työnteko yhdessä helpottaa huomattavan paljon järjestämistyötä. Ja kaiken kukkuraksi saa kuulla mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja!

Elämän löytöretkeilijä - Hugo L. Mäkinen jatkaa edelleen retkiään!

Ulla Tapiovaara-Harpf, Työväen Arkisto