Matti Halmeaho

Helsinki

Veikko Lavi

Veikko Lavi ensimmäisellä menestyskaudellaan 1950-luvulla. Matti Halmeahon arkisto.

Veikko Lavi 50-luvun viihdekiertueilla

Taiteilija Veikko Lavi (1912 –1996) on jäänyt mieliin monien vaikuttavien laulujen tekijänä. Ihmisen osa yhteiskunnassa, heikomman puolustus, sodanvastaisuus ja huumori lienevät Lavin laulujen tunnetuimpia teemoja.

Lavin taiteilijanura oli kaksijakoinen. Nykyaika muistaa hänet niistä lauluista, jotka hän levytti toisella menestyskaudellaan  vuosina 1969 –1994. Tunnetuimpia Lavin ralleja ovat 70-luvulta esimerkiksi ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”, 80-luvulta ”Evakon laulu” ja 90-luvulta vaikkapa ”Ota löysin rantein”. Lavi ehti levyttää reilut 300 laulua.

Käsittelen tässä kirjoituksessa Lavin ensimmäistä menestyskautta, joka ajoittuu 1950-luvun alkuun. Ennen ensilevyään Lavi oli ehtinyt kulkea jo nelikymppisen miehen kirjavan taipaleen. Tässä tuon taipaleen muutamia kiinnekohtia:

Lavi syntyi vuonna 1912 Kotkassa, näki 6-vuotiaana pihapiirissään kansalaissodan kauhut, ahersi 20-luvulla  nuortenlehtien innokkaana lukija-avustajana, kohosi 30-luvulla suomalaisten kuulantyöntäjien kärkikaartiin, haavoittui talvisodassa, valmistui sahateknikoksi, toimi puutavarapomona eri puolella maata vuoteen 1947 saakka. Tämän jälkeen kohtalo kuljetti hänet jokapaikan höyläksi, näytelmäryhmien ohjailijaksi, vakuutusasiamieheksi ja sukkien kauppaajaksi.

Levoton ja vilkas Veikko Lavi oli halunnut olla jo pienenä  esiintyjä, rallien rustaaja ja ennen kaikkea humoristi. Hän oli naurattanut kansaa karamellipalkalla jo lapsuutensa pihamailla. Karkki vaihtui myöhemmin kaljapalkaksi kotkalaisissa kapakoissa.

Sukkakauppias Laville tarjottiin sotien jälkeen joskus satunnaisia rahakeikkojakin lähitienoiden iltamiin. Erikoista nykyajan esiintyjiin verrattuna oli, että Lavi esitti laulunsa usein ilman säestystä. Rellu-Vepa Lavin vetonauloina olivat itse väsätyt parodiset imitaatiot ajan levytähdistä. Hän matki Reino Helismaata kääntäen äänensä ja naamansa Repen irvikuvaksi. Laulu ”Suutarin tyttärestä” muuttui sitä ilkkuvaksi ”Räätärin pojaksi”. Tapsa Rautavaaran ”Isoisän olkihattu” muuttui Vepan päässä ”Isoäidin varsikengiksi”. Lavi matki 18 laulutähteä ja väitti olleensa ensimmäinen suomalainen imitaattori.

Laville kävi tuuri, kun kohtalo yhdisti hänet 50-luvun alussa kansakoulun luokkatoveriinsa, hanuristi Viljo Ylöseen. Levyfirma Westerlund naitti Vepan ja Villen kyvyt yhteen. Ville sävelsi ja Vepa sanoitti. Lavi pääsi purkamaan levyille koko ikänsä väsäämiään riimejä ja ralleja tutun melodiamestarin kanssa. Muutamana 1950-luvun alkuvuotena Vepa ja Ville urakoivat kasaan kymmeniä savikiekkoja, joista monista tuli aikansa hittejä: Tavallinen Rellu, Sinhvoonia Armiitalle jne. Kun yhteistoiminta Ville kanssa väljähtyi, hankki Vepa teksteilleen toisia melodiantekijöitä ja rupesi keksimään säveliä itsekin.

Veikko Lavi

Lavin viihdetaiteilijauran toinen menestyskausi jatkui aina vuoteen 1994 saakka. Matti Halmeahon arkisto.

Jos ei nyt ihan kohtalokkaaksi, niin ainakin leimaavaksi Lavin uralle muodostui hänen satiirinen kuplettinsa Mies Mekkonen. Se oli irvailu nousevasta poliitikosta, tuuliviirimäisesti mielipidettään vaihtavasta ministeri Mekkosesta. Lavilla itsellään oli tarkoitus laulaa levylle tarina aatteitaan joustavasti vaihtavasta herra Heikkilästä, mutta levyfirman johtajat kehottivat Lavia vääntämään Heikkilän Mekkoseksi. Laulu joutui radiossa arveluttavien joukkoon, ja Mekkosen tarinan tekijä ja esittäjä leimautui. Liekö sattumaa, että Lavin ensimmäisen menestyskauden viimeinen levy ilmestyi samana vuonna, kun Mies Mekkosesta tuli maan presidentti?

Mutta Lavin laulama ”Kotkan Kerttu” oli noussut jo sitä ennen levymyyntitilaston kärkeen. Kun sitä soitettiin ”Lauantain toivotuissa levyissä”, kuuli esityksen myös haitaria näpelöivä savolaispoika Veikko Ahvenainen. Tämä innostui ja lähti Kouvolaan tapaamaan itseään tuplasti vanhempaa levytähti Lavia. Veikoista nuorempi esitti, että pannaan pystyyn viihdytyskiertue ja reissataan kotimaa haitarin kanssa päästä päähän. Veikoista vanhempaa ei tarvinnut pitkään houkutella.

Sodasta toipuvaa maata kierteli tuohon aikaan monenmoista ohjelmaryhmää. Ykkösketjuun kuuluivat Dallapé, Malmstenit, Kipparit, Virran Ola sekä tietysti Tapsan, Repen, Pakaris-Esan, Kärjen Topin ja kumppaneiden porukat. Nämä kaksi uutta Veikkoa sopivat hyvin sekaan. Ahvenaisen kyllästyttyä Vepan yllättäviin kiertuetempauksiin, kavereiksi löytyi aina muita soittajia.

Kiertuesuunnitelmien laatiminen vaati kekseliäisyyttä, koska käytössä ei ollut puhelimia. Vepa itse kertoo Työväen Sivistysliiton julkaisemassa Aikamerkki-lehdessä v.1978 näin: ”Eukko järjesteli kotoa käsin kartasta katsellen meille lenkkiä. Valmiit osoitteet kirjoitettiin kaksipuoliselle kortille. Toiseen korttiin vastasi huvipaikan vahtimestari. Hän ilmoitti nimismiespiirin, talon vuokran ja vapaan ajan. Sitten vaan anomus nimismiehelle, aviisi ja ennakkolippunippu vahtimestarille. Kiertue organisoitiin tavallisesti pariksi viikoksi kerrallaan. Me kaikki sivukorpien viihdyttäjät tapasimme silloin tällöin toisemme ja kerroimme vaikutteita karvaan kiljulasin ääressä.” 

Lavin porukat matkasivat linjureilla ja junilla. Vain harvalla Helsingin huippubändillä oli keikkabussi ja vain Olavi Virralla oma amerikanrauta. Lavin suosimaa aluetta oli Pohjanmaa, Oulun lääni ja Lappi. Yövyttiin halvoissa matkustajakodeissa, seurantalojen vinteillä tai vahtimestareiden keittiöissä. Esiintymispaikat olivat kurjassa kunnossa. Huvitalot makasivat raunioina sodan jäljiltä. Saattoi olla, ettei huviparakissa ollut mitään lämmitystä ja ikkunatkin retkottivat säpäleinä.

Lavi muistelee noita aikoja ”Iskelmän kultaisessa kirjassa” näin: ”Yleisö istui huonoissa puvuissa meitä kuuntelemassa, ja niistä näki että ne olivat tosissaan. Juuri sen mukaan tätä ohjelmaa piti muokata. Me viihdytettiin, ja moni sai siitä jonkinlaisen tyydytyksen ja oli hetken ajan onnellinen. Jo silloin mie huomasin, että pitää tehdä tällaisia osallistuvia lauluja, lauluja joilla on tarkoitus.”

Iltama-ohjelmassa piti olla muutakin kuin musiikkia, jotta nimismies suostuisi luokittelemaan esiintymiset taiteeksi ja kiertueryhmä pääsisi matalammalla huviveroprosentilla. Illan ohjelmaa mainostettiin tähän tyyliin: Ensin alkumarssi haitarilla, sitten humoristi Veikko Lavi esittää huumoria, tämän jälkeen Veikko Lavi esittää kuplettejaan, sitten Veikko Lavi esittää jälleen huumoria, tämän jälkeen on vuorossa Veikko Lavin kirjoittama humoristinen näytelmä, jonka humoristisessa pääroolissa esiintyy Veikko Lavi. Lopuksi puolitoista tuntia tanssia haitarimusiikin tahdissa.

Lavin viimeinen kiertuereissu oli huikea mieskunnon ja sisun näyte. Hän aloitti kiertueensa loppukesästä 1953 ja lopetti sen vasta seuraavana talvena. Jouluna tosin käväistiin kotona. Tuolla maratonkeikalla meni Lavilta imitointiensa kanssa ääni. Samalla Lavi huomasi, että hänen kaltaistensa aika alkoi olla jo ohi. Muoti muuttui, ulkomainen musiikki tunki Suomeen ja iskelmä otti niskalenkin kotimaisesta kupletista.

Veikko Lavin oli pakko siirtyä muihin hommiin. Hän pääsi  supliikkinsa avulla Viialan tehtaiden sosiaalipäälliköksi. Herrana olemista kesti vain reilun vuoden. Lavit muuttivat pois pahan maailman melskeistä kymenlaaksolaiseen Jäppilän kylään. He pystyttivät sinne mökin ja kanalan. Vepa oli varma, että kanat elättäisivät munimisellaan yhden ison taiteilijan ja hänen pienen perheensä. Mutta iso taiteilija oli unohtanut, että jotenkinhan ne oli pienet kanatkin elätettävä. ”Munan hinta laski samaan tahtiin kuin rehun hinta nousi. Siitä alkoi mulle hitonmoinen velkakierre”, kertoi Vepa myöhemmin. Taiteilija Lavi joutui hätäapuhommiin jäiselle turvesuolle. Kesät kuluivat tukinuitossa. Entinen levytähti joutui ottamaan etäisyyttä viihdemaailmaan liki 15 vuoden ajaksi.

Veikko Lavi

Veikko Lavi ja tutkija Matti Halmeaho. Matti Halmeahon arkisto.

Vuonna 1969 vapautui keskiolut Alkosta maitokauppoihin. Lavi teki sen kunniaksi kupletin ”Pois, pois huolet jo kaljahanat aukes”. Levytuottaja Toivo Kärki kuuli Vepan touhuista ja kirjoitti: Tulehan ensi viikolla studioon ja tuohan mukanasi kaikki huilausvuosiesi aikana tekemäsi laulut.

Siitä alkoi Vepan toinen menestyskausi. Lavit myivät kanalansa ja muuttivat Haminaan. Siellä Vepa ehti rustailla laulujaan, näytelmiään, pakinoitaan ja romaanejaan vielä 25 vuoden ajan. Sinä aikana muotoutui 50-luvun Rellu-Vepasta se Veikko Lavi, jonka nimi jäi historiaan.